Mehiläisvahakääre, medium

Mehiläisvahakääre, medium

9,70 

Uudelleenkäytettävä mehiläisvahakääre, koko ”medium”, 30 x 30 cm. Käsintehty Euroopassa. Mehiläisvahakääre käytetään ruuan säilyttämiseen ja se korvaa useissa tapauksissa muovikelmun ja alumiinifolion.

Kääreille käytetään GOTS-sertifioitu luomupuuvilla. Kangas on valkaisematon, värjäämätön ja neutraali. Se päällystetään ekologisella mehiläisvahalla, pihkalla ja ekologisella, makealla manteliöljyllä. Kääre tai kääreet tulevat pakattu paperikirjekuorissa ja kirjekuorin läpän sisäpuolella löytyy englanniksi painetut tiedot mehiläisvahakääreestä ja sen käytöstä, sekä hoito-ohjeet.

Mehiläisvahan, manteliöljyn ja pihkan alkuperämaa: Espanja
Kankaan valmistusmaa: Espanja
Puuvillan viljely: Brasilia
Mehiläisvahakääreiden valmistusmaa: Espanja tai Tanska

Käyttö:

Mehiläisvahakääre toimitetaan käyttövalmiina. Levitä se ja laita kulholle tai jonkun säilytettävän tavaran ympäri. Muotoile se kevyesti painaen lämpimillä käsilläsi, jolloin saat sen pysymään esineen ympärillä. Jääkaapissa kääre muuttuu jäykemmäksi.

Mehiläisvahakääreet voidaan laittaa hedelmäpuolikkaiden, pilkottujen vihanneksien, kokonaisten hedelmien ja vihanneksien, leivän, juuston ja voileipien ympärille. Niitä voidaan myös käyttää ruuantähteiden peittämiseksi tai muotoilla pieniksi pusseiksi, missä ruokaa kulkee kätevästi. Mehiläisvahakääreissä ruuan luonnollinen rapeus ja raikkaus säilyvät ja ne toimivat luonnollisena kuorena ruualle. Koska mehiläisvahakääreet samanaikaisesti sekä hengittävät että eristävät, nillä voi esimerkiksi peittää taikinaa, joka säilytetään yön yli. Ne ovat, sen lisäksi, ihanteellisia fermentoitavan ruuan peittämiseen.

Älä käytä mehiläisvahakääreitä lämpimälle ruualle, vaan anna ruoantähteiden jäähtyä ennen kuin peität ne mehiläisvahakääreellä. Älä myöskään käytä kääreitä raa’an lihan ja raa’an kalan kanssa. Ne voidaan käyttää muulle ruoalle ja namuille. Mehiläisvahakääreet tuoksuvat mehiläisvahalta, mutta tämä tuoksu häipyy ajan kanssa kun kääreet käytetään, eikä vaikuta ruoan tuoksuun tai makuun. Aluksi voi tarttua vähän mehiläisvahakääreen päällystettä kulhojen ulkopintoihin ja värillisestä ruoasta voi tarttua vähän väriä kääreisiin. Kääreet on pestävä heti käytön jälkeen.

Hoito-ohjeita:

Mehiläisvahakääreet tulee pestä ainoastaan kylmällä vedellä. Voidaan käyttää alkoholitonta astianpesuainetta (mehiläisvaha liukenee alkoholiin) ja pehmeää pesusientä ja sitten ripustaa ne kuivumaan.

Älä käytä mehiläisvahakääreitä uunissa, mikroaaltouunissa tai astianpesukoneessa. Älä altista niitä korkeisiin lämpötiloihin ja suoraan kuumuuteen ja pidä ne poissa tulelta ja kaikenlaisilta lämmönlähteiltä. Vältä myös veitsien käyttöä kääreillä, koska se voi vahingoittaa vahan.

Voit säilyttää kääreet käärittyinä tai taitettuina, tai mukana tulleessa kirjekuoressa. Nauhasta, joka tulee mukana pakkauksessa, voit tehdä silmukan ja kiinnittää johonkin kääreen kulmista, jotta voit ripustaa kääreen koukkuun.

Mehiläisvahakääreen käyttöikä on ainakin 6 kuukautta, riippuen käytöstä ja hoidosta. Sen jälkeen se voidaan käyttää ekologisena keittiöliinana ja se on kompostoitava.

Varastossa

⇐ go back

Tuotetunnus (SKU) 1020 Osastot ,

Lisätiedot
Paino0.035 kg